Matkustusasiakirjat: Puola on Schengen -maa kuten Suomikin eli Puolaan matkustaessa Suomen kansalainen tarvitsee voimassa olevan matkustusasiakirjan eli passin, kuvallisen EU-henkilökortin tai sähköisen henkilökortin.
Ilmainen Eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa ehdottomasti hankkia Kelasta ennen matkaa. Tällä kortilla saat lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, kun matkustat tai oleskelet tilapäisesti toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä. Lääketieteellisesti välttämättömällä hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka ei voi odottaa sitä, että palaat kotiin.
Matkavakuutus ei ole pakollinen, mutta on aina suositeltavaa ottaa vakuutus minne tahansa matkalle lähdettäessä
Puhelimen käyttö ja laskutus: Kun matkustat Puolaan, sinun ei tarvitse maksaa matkapuhelimen käytöstä ylimääräisiä verkkovierailu- eli roamingmaksuja. Puheluista (matka- ja lankapuhelimiin), tekstiviesteistä ja datapalveluista peritään sama hinta, jonka maksaisit kotimaassasi. Sama koskee myös puheluiden ja tekstiviestien vastaanottoa ulkomailla, eikä asiaan vaikuta, vaikka toisella osapuolella olisi eri matkapuhelinoperaattori kuin sinulla. Tosin operaattorit saattavat rajoittaa roaming datan käyttöä, jos se ei ole kohtuullista. Voit myös hankkia puolalaisen prepaid -liittymän kioskista tai operaattorin omasta toimipisteet. Muista ottaa passi tai henkilökortti mukaan kun ostat liittymän, se on pakollinen sillä operaattoreiden tulee tunnistaa prepaidien käyttäjät.
Sovellukset/appit puhelimeen:
Jakdojade - Android - Apple - paikallisliikenneopas kannattaa ehdottomasti ladata puhelimeen ennen matkaa Gdanskiin. Tämä sovellus auttaa matkustamaan kolmoiskaupungin alueella kohteesta A paikkaan B, kertoen suositellut liikenneyhteysvaihtoehdot, aikataulut ja hinnat. Voit myös ostaa e-matkalippuja julkisiin kulkuväliseisiin. Voit käyttää JakDoJadea myös ilman sovellusta heidän nettisivuillaan JakDoJade.pl
Uber - Android - Apple - Kyytipalvelu -sovellus on kätevä kun tarvitset taksikyytiä paikasta toiseen.
Free Now - Android - Apple - Kyytipalvelu -sovellus on kätevä kun tarvitset taksikyytiä paikasta toiseen.
Tripadvisor - Android - Apple - matkailuopas -sovelluksesta voit katsoa muiden matkailijoiden kommentteja ja arvosteluja majoituskohteista, nähtävyyksistä, palveluista sekä ravintoloista
Booking.com - Android - Apple - majoitusvaraus -sovellus auttaa löytämään parhaan majoitusvaihtoehdon matkaasi varten. Tarjolla on hotelleja, hostelleja, majataloja sekä yksityismajoituksia.
Airbnb - Android - Apple - yksityismajoitus -sovelluksen avulla löydät tarjolla olevia yksityismajoituksia eli taloja, asuntoja tai huoneita joita yksityiset tai pienyritykset vuokraavat.
Valuuttaa ei välttämättä tarvitse vaihtaa etukäteen Suomessa. Yleisimmät maksukortit käyvät Puolassa lähes kaikkialla. Nosto-automaatteja löytyy lähes joka nurkalta. Myös rahanvaihtopisteitä löytyy pääkaduilta, ostoskeskuksista sekä lento- ja rautatieasemilta. Muistaa tarkastaa vaihtokurssi, sillä niissä saattaa olla isojakin eroja.