Gdansk.fi

Mikä ihmeen Gdansk.fi?

Gdansk.fi on itsenäinen ja yksityinen suomen kielinen sivusto, jonka tarkoitus on helpottaa Gdanskiin ja sen ympäristöön suuntaavien suomalaisten matkan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Idea on myös innostaa uusia matkakohteita etsiviä ihmisiä harkitsemaan ja kokeilemaan tätä lähellä sijaitsevaa monipuolista matkakohdetta.

Idea sivuston tekoon syntyi keväällä 2020 korona-karanteenin aikana, jolloin piti pysyä neljän seinän sisällä ja samalla mietin sopivaa nettisivu -projektia itselleni työstettäväksi. Aloin opiskella alaa (front-end development) vuoden 2019 lopussa, koska ajattelin, että koodaustaidot saattaisivat olla hyödyllisiä tulevaisuudessa. Ajan mittaan nettikurssien ja harjoitus-sivustojen teko kävi tylsäksi ja halusin testata, saisinko ihan oikeat nettisivut pystyyn.

Miksi sivustosta tuli matkailu -aiheinen? Se johtuu siitä, että olen silloin tällöin auttanut suomalaisia turisteja heidän Gdanskin reissuillaan, joten ajattelin yhdistää nämä kaksi osa-aikaista harrastusta ja pistää pystyyn suomenkieliset Gdanskiin keskittyneet nettisivut, joista olisi iloa mahdollisimman monelle.

Projekti on ollut haastava niin teknisesti kuin sisällön tuottamisen kannalta, mutta toivotaan, että niistä tulee olemaan hyötyä Gdanskiin matkaajille. Olen yrittänyt kasata mahdollisimman laajan paketin, joka kattaa yleisimmät viikonloppu matkailijan kysymykset, vastaukset ja kohteet. Jos sivustolta mielestäsi puuttuu joitain aiheita tai kohteita, joista lukijat haluaisivat lisää tietoa, ottakaa ihmeessä yhteyttä, niin yritetään lisätä niitä.

Ja vielä lyhyt kuvaus sivuston tekijästä: Olen asunut Puolassa vuodesta 2008 saakka. Ensin Krakovassa noin 5,5 vuotta ja sen jälkeen Gdanskissa vuoden 2014 alusta lähtien. Olen työskennellyt erilaisissa toimistohommissa koko Puolassa asumisen ajan. Perheeseen kuuluu puolalainen vaimo sekä kaksi alle kouluikäistä lasta.

Terveisin: Tuomas