Gdansk.fi

Tapahtumat

Pyhän Dominikin markkinat ovat yhdet Euroopan suurimmista ulkoilmamarkkinoista. Ne on järjestetty jo vuodesta 1260 saakka eli vuonna 2020 tuli jo kunnioitettavat 760 vuotta täyteen. Markkinat järjestetään Gdanskin vanhan kaupungin katujen varsilla yleensä heinäkuun puolen välin ja elokuun puolen välin tienoilla. Näytteilleasettajia ja myyntikojuja on yleensä yli tuhat ja kävijöitä on päivittäin kymmeniä tuhansia. Varsinkin viikonloppuisin paikalla on paljon porukkaa ja keskustan kadut ovat aivan tukossa. Kävijäennätys on vuodelta 2007, jolloin jopa 8,5 miljoonaa ihmistä vieraili markkinoilla.

Długi Targ 17/18, 80-831 Gdańsk

Gdanskin joulutori on yksi Puolan suurimmista joulutoreista. Yleensä joulutorin ensimmäiset kojut aukeavat jo marraskuun puolella ja viimeiset kojut ovat auki aina loppiaiseen saakka. Kaikki kojut ovat auki joulukuun alusta uuteen vuoteen saakka. Suurin osa torin kojuista kuuluu neljään pääkategoriaan: Kuumia juomia myyvät paikat, jotka myyvät glögin tyylistä Grzaniecia sekä muita juomia. Toinen iso ryhmä on ruokakojut, jotka tarjoavat suurimmalta osin paistettua ruokaa, kuten makkaraa, perunoita, kaalia ja sianpotkaa. Kolmas ryhmä on käsityö -kojut, jotka myyvät käsintehtyjä sekä vaatteita, puu-, rauta- ja lasiesineitä. Ja sitten on tietysti rihkamaa myyvät kojut joista löytyy "made in China" -joulukoristeita sekä muita halpoja tuotteita. Näiden lisäksi torilta löytyy yleensä myös lapsille jotain tekemistä, kuten joulupukki, karuselli sekä pieniä käsityöpajoja, joissa lapset voivat itse askarrella jotain.

Targ Węglowy 4, 80-836 Gdańsk

trojmiasto.pl - tapahtumakalenteri (valitettavasti vain puolaksi, joten ota Google-kääntäjä avuksi) - täältä löydät lähes kaikki kolmoiskaupungin tapahtumat. Voit rajoittaa valintoja tapahtumatyypin tai päivämäärien mukaan.